Potter-kuvittajat jatkavat siitä mihin Rowling jäi
Harry Potterin innoittamana on tartuttu neulepuikkoihin, virkkuukoukkuun, luutaan ja kynään. Pieksämäeltä kotoisin oleva Heli Montonen on innostunut piirtämään kuvituksia Harry Potter –tarinaan. Montonen tutustui Pottereiden maailmaan vasta viime kesänä ja hupsuina pitämiensä Potteristien tavoin jäi itsekin koukkuun.
— Deathly Hallowsn luettuani innostuin seuraavasta sukupolvesta todella paljon. Pidin siitä, että minulla oli hyvin vapaat kädet näiden hahmojen piirtämisessä, sillä kirjoissa ei juurikaan kerrottu heidän ulkonäöstään.
Potterit ovat innostaneet uskollisia fanejaan kirjoittamaan myös niin sanottuja fan fictioneja (Toim. huom: Fan fiction on fanien tuottamaa fiktiivistä tekstiä, jossa lähtökohtana on käytetty jotakin kirjaa, televisiosarjaa tai vaikka elokuvaa. Fan fiction -materaalissa alkuperäistekstin juonta, genreä ja näkökulmaa on muokattu tai laajennettu.) Montonen itse ei kuitenkaan ole innnostunut fan-fictionista.
— Pidän enemmän siitä, että kuvat perustuvat jotenkin edes kirjaan ja ovat Rowlingin luomille ihmissuhteille ja tapahtumille uskollisia.
Kun sarja nyt päättyy aikoo Montonen jatkaa piirtämistä, sillä aiheita hänen mukaansa riittää.
— Kahlaamalla kirjoja lävitse löytää aina jotain kohtauksia tai aiheita jotka suorastaan huutavat kuvittamista!
— Jatkan myös tietenkin seuraavan sukupolven piirtämistä, sillä Deathly Hallowsin viimeinen kappale antoi hyvin paljon viitteitä tulevasta. Nettiin ilmaantuu myös jatkuvasti tietoa itse Rowlingin kertomana, mitä kenellekin tapahtui myöhemmällä iällä, joten aiheista tuskin tulee olemaan puutetta.

Heli Montonen kuvittaa Potter-saagaa oman mielikuvituksensa avulla.
Näin poseeraa Lily Evans.
Takaisin
J.K. Rowlingin itse kuvittama The Tales of Beedle the Bard on ilmestynyt suomenkielisenä. Siuntio Silosäkeen tarinat sisältää johtolankoja jotka osoittautuivat ratkaiseviksi Harry Potterin viimeisessä tehtävässä, Voldemortin hirnyrkkien tuhoamisessa. Kirjan suomentaja on tuttu Jaana Kapari-Jatta.