Yleisiä arvosteluja Harry Potter kirjoista:
”Kirjojen parissa voi purkaa vihan ja inhon tunteita, kokea yksinäisyyttä ja ystävyyttä. Niissä on jännitystä, mutta niin, että lapsilukijakin tajuaa asiat mielikuvituksen leikiksi.”
Ritva Kolehmainen, Viikkosavo, 10.10.2001
”Harry Potter -kirjat ovat ainakin tähän asti olleet kaikki helppolukuisia, hyvin kerrottuja, vauhdikkaita ja värikkäitä tarinoita. Viihdettä varttuneemmillekin.”
Tuula Leskelä, Kansan Tahto, 7.3.2001
”Harry Potterin seikkailuja lukee kuin hyviä dekkareita, jotka säilyttävät salaisuutensa loppuun saakka. Mieleen jää myös pieni epäilys. Entä jos, kuitenkin, keskuudessamme liikkuu velhoja, jotka eivät paljasta itseään…”
Helena Mannila, Keskisuomalainen, 28.2.2000
”Kirjat ovat taitava sekoitus dekkarijuonta, jännityskertomusta, fantasiakirjaa, perinteistä poikakirjaa ja koululaistarinoita.”
Paula Havaste, Helsingin Sanomat, 30.3.2000
”En ihmettele, että monet aikuiset ovat siirtäneen Potterin yöpöydälleen sen jälkeen, kun jälkikasvu on saanut kirjan luettua. Ja kirjakaupoissa kirjoja ostetaan itselle luettavaksi milloin mitäkin kummilapsen syntymäpäivää tekosyynä käyttäen.”
Karo Hämäläinen, Satakunnan Kansa, 22.4.2000
”Potter -kirjat ovat mielikuvituksellisia, hauskoja ja jännittäviä. Koostaan huolimatta ne ahmaisee yhdellä istumalla. Kunpa Joanne ei lopettaisi uhkaamaansa seitsemään.”
Tapani Karhu, Kotivinkki, No:11/1999